Onpa taas vierähtänyt yli viikko siitä kun sain jotain raapusteltua ylös. Aika menee täällä vaan niin uskomattoman nopeasti, että sitä ei vaan yksinkertaisesti muista tai tajua kirjoittaa. Mutta arkeahan täällä eletään, töitä, töitä ja vielä vähän töitä. Ja ratkiriemukasta BB-taloelämää. Voin sanoa että elämä täällä käy toisinaan aika... hervottomaksi.
Viime viikon loppuviikko oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Meidän viimeisestä aussityöntekijästä kuoriutui nipottava ämmä, vaikka tähän asti nainen on ollut hyvinkin mukava ja erittäin ystävällinen minulle. Yhden päivän sain kuunnella nipotusta mitä ihmeellisimmistä asioista (en osannut laittaa suitsia, en osannut kääntää hevosta katoksessa yms.) ja siinä sitten vaan monttu auki ihmettelin, että mitä hittoa on tapahtunut. Kävi täti vielä Paulallekin avautumassa, että sori että sun täytyy siivota nämä jaardit, vaikka Hennan olisi pitänyt tulla ne siivoamaan, mutta ei ole näkynyt. WTF?! Olisin juossut radalta riemusta kiljuen siivoamaan ne parikymmentä jaardia, jos joku olisi vain sinne käskenyt sen sijaan, että sain radalla koko ajan lisää hommaa kyseiseltä naiselta ja vittumaista palautetta kaikesta.
Yhdessäkin vaiheessa olin juuri saanut meidän parivuotiaalle, tosi tosi tosi herkälle tammalle laitettua orikuolaimen pitkän väännön jälkeen (tamma ei avaa suutaan, nostaa pään ylös ja jos yrittää väkisin siinä vaiheessa sen laittaa, hyppää kyllä surutta pystyyn ja saa paniikkikohtauksen, jos kuolain jää suuhun roikkumaan) ja talutin tammaa pesupaikalle, niin tämä tulee perässä sanomaan, että "Henna et sä mitään hevosta mene pesemään, vaan tulet satuloimaan tämän toisen hevosen nyt!" Olin automaattisesti ajatellut, että kun hän itse seisoi kyseisen hevosen vieressä, niin voi sen myös satuloida, mutta ei, halusi sitten seistä siellä tärkeänä tekemättä mitään, kun pomo oli poissa. Ja näki kyllä jo siinä vaiheessa kun orikuolainta yritin laittaa, että olen menossa pesemään hevosta, joten olisi voinut tulla jo silloin sanomaan, eikä odottaa, että olen saanut sen orikuolaimen tammalle ja saanut tamman pesupaikalle. Voin sanoa, että silloin teki mieli avata sanainen arkkuni ja antaa palautetta tästä käytöksestä, mutta kuten tapoihini kuuluu, talutin tamman nöyränä takaisin, pahoittelin kömmähdystäni ja satuloin sen toisen hevosen.
Tätä siis kuuntelin viime viikon lopun. Pomon ollessa paikalla nainen käyttäytyi siis aina todella mukavasti, mutta heti kun hän sai jäädä yksin sijaispomoksi, kuoriutui hänestä arvosteleva ja nipottava täti. Onneksi tilanne normalisoitui tällä viikolla ja nyt kun ei ole hänen kanssaan tarvinnut kahdestaan jäädä, on välit pysyneet taas samanlaisina kuin ennen. En sitten tiedä, oliko tuolla jotain stressiä tms., sillä nyt hän on taas minua kohtaan sama normaali, mukava itsensä.
Olemme myös tehneet Finland Teamin kanssa historiaa töissä. Kahteen viikkoon ei ole irtisanottu ketään! Pomo on lähes joka päivä hirmu hyväntuulinen ja jaksaa antaa positiivista palautetta. Sanoi myös tällä viikolla, ettei hänellä ole koskaan ollut näin hyvää työntekijätiimiä, joten pointsit suomalaisille! Meitä on tuolla nyt siis kolme suomalaista (minä, Paula ja Fanni), jotka tekevät säännöllisesti aamua ja iltaa. Tämän lisäksi aamuja tekee tuo -jo edellisissä kappaleissa mainittu- Sharon, sekä aina välillä auttelemassa käy Paul. Jenni alias Texas puuhaa aamupäivisin meidän vauvojen kanssa pyöröaitauksessa ja tekee sitten meidän kanssa myös iltoja. Voin siis rehellisesti sanoa viihtyväni töissä tällä porukalla paremmin kuin hyvin! ;)
Viime viikon perjantai ei ehkä ollut ihan meikäläisen päivä. Tuon kiukuttelevan tädin lisäksi meinasin päästä hengestäni parin hevosemme osalta. Olin varikolla satuloimassa pomon kanssa pari vuotiasta Helenus-nimistä ruunaa, joka muistuttaa kokonsa puolesta enemmän pohjoisruotsin hevosta kuin täysiveristä. En sitten tiedä, pelästyikö poika jotain vai sättäsikö muuten vain, mutta käännähti yhtäkkiä siten, että liiskasi meikäläisen vasemmalla puolella päin varikon välipuomia. Voin sanoa ettei ikinä ole meikäläisen selästä sellaista rutinaa kuulunut ja hetken jo luulin, että nyt tuli lähtö. Vihdoin ja viimein ruuna suostui väistämään ja totesin, ettei onneksi mitään ainakaan murtunut. Kipeä tuo selkä oli sen aamun, mutta illalla olo oli todella vetreä eikä sattunut enää mihinkään. Tuli siis väännettyä kaikki nikamat paikalleen tuon ruunan toimesta. ;)
Myöhemmin jaoin heiniä tallilla ja oli enää muutama poni jäljellä, kun kävin antamassa yhdelle tammalle heinät. Juuri ennen kun sain laskettua heinät jaardissa olevaan astiaan, tammalla napsahti päässä ja se aloitti hervottoman riehumiskohtauksen ja minua päin pukittelun. Ikinä en ole karsinassa ollessani pelännyt, mutta tuossa kerkesin hetken miettiä, että jos tästä selviän ilman osumaa, niin ihme on. En siis päässyt ulos, vaan jäin jumiin seinää vasten ja karjuin minkä kurkusta lähti. Kuin ihmeen kaupalla pääsin vihdoin ja viimein ulos jaardista, enkä saanut osumaa! Ilkeä tuo tamma ei missään nimessä ole, mutta oli ollut muutaman päivän pelkästään seisonnassa, joten virtaa olisi riittänyt vaikka koko Ascotille. Seuraavana päivänä tehtiin tamman kanssa halipusu-sovinto, eikä sen jälkeen ole enää meikäläisen kanssa riehuttu. :)
Samainen tamma myös repäisi tällä viikolla. Olin yksin varikolla satuloimassa Prinsessaa, kun Fanni ja Paula olivat hakemassa hevosia ja pomo oli katsomassa hevosten treenejä. Yhtäkkiä tuo viereisessä katoksessa oleva tamma sai jonkun oman kohtauksen ja alkoi hyppiä pystyyn (= vetopaniikki). Meillä nyt päivittäin aina joku repii itsensä irti, joten tässä vaiheessa jätin satuloinnin sikseen ja menin rauhassa tamman työ ajatuksena laittaa se taas kiinni kun on repinyt itsensä irti. Nämä siis saattavat yhtäkkiä päättää, että pelästyvät jotain, repivät itsensä irti, jäävät vaan seisomaan ja rauhoittuvat nanosekunnissa taas siten, että voit sitoa ponin kiinni uudestaan, ilman että se menee paniikkiin tai tekee sitä uudestaan. Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, näiden ajatuksen juoksussa ei aina voi pysyä mukana, sillä saattavat yhtäkkiä alkaa riehua ihan ilman syytä ja rauhoittuvat hetken päästä aivan yhtä nopeasti. Siksi meillä on katoksessa kaikkien kiinnitysnarujen päässä paalinarut, jotka katkeavat aina jossain vaiheessa ennen kuin hevonen kerkeää taittaa niskansa.
No kuitenkin. Pääsin tamman luo ja se hyppi vieläkin pystyyn ollen toiselta puolelta kiinni. Kun toisella puolella oleva naru napsahti viimein poikki, tamma ei rauhoittunutkaan kuten normaalisti, vaan jatkoi pystyynhyppimistä niin kauan, että kaatui loppujen lopuksi selälleen suoraan nurkkaan. Tässä vaiheessa itsekin jo vähän pelästyin, sillä tamma jäi nurkkaan jumiin ja riehui minkä pystyi, eikä sitä todellakaan voinut mennä ottamaan sieltä kiinni. Onneksi Mervi sattui paikalle, sillä samalla sekunnilla myös tuo Prinsessa repi vieressä itsensä irti. Tässä sitten tein sekunnin päätöksiä, että otanko Prinsessan kiinni vai yritänkö uhkarohkeasti tarttua tuon riehuvan tamman naruun.
Päätin ottaa Prinsessan kiinni (pomon kultamussukkaponi, joten jos tälle sattuu jotain, tulee kuolema) ja samaan aikaan Trevor, riehuvan tamman omistaja juoksi repimään tammaa pystyyn. Kerran joutui hänkin perääntymään, sillä ilmaa holtittomasti halkovat kaviot todellakin sojottivat suoraan ylöspäin ja jos mikään menee pieleen, tilanne voi käydä todella vaaralliseksi. Jossain vaiheessa tamma rauhottui hetkeksi, sillä tajusi ettei pääse siitä itse minnekään. Istui siis perseellään lamaantuneena nurkassa, jolloin Trevor sai kiskottua sen kyljelleen. Tämän jälkeen tamma makasi selällään ketarat ojossa kahden varustuspaikan välissä olevan tangon alla ja näin jo mielessäni kauhukuvia, kun se yrittää nousta pystyyn ja katkaisee selkänsä yläpuolella olevaan tankoon. Onneksi tamma riehui sen verran, että liikkui hivenen eteenpäin ja nousi siten, että vain perse kolahti välitankoon. Sen jälkeen se pörähti muutaman kerran ja jäi seisomaan viereiseen varustuspaikkaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. WTF?! Luoja etten aina pysy mukana näiden ajatuksenjuoksussa! :D
Töissä siis menee suurin osa ajasta, mutta kerkeää täällä vapaatakin viettämään. Viikko sitten perjantaina käytiin todella mukavassa paikassa syömässä työporukan kanssa Fremantlessa. Muuten tulee pyörittyä keskustassa, Belmontissa yms. ja vähän on tullut shoppailtuakin. Mm. GPA:n tilasin tuossa perjantaina. ;) Tulevalla viikolla pitäisi päästä sitten vihdoin ja viimein ihan selkään asti. Totesin kyllä jo heti aluksi, että meikäläisestä tuskin tulee täällä freelancer-ratsastajaa, sillä sen verran tykkään kuitenkin ihan tästä perusduunistakin ja maastakäsintyöskentelystä, joten jos valita pitää, niin ennemmin koitan erikoistua noiden nuorten kanssa puuhailemiseen.
Mielenkiintoinen lopetus tälle viikolle ja vittumaisille ämmille tuli sunnuntai-aamuna. Oltiin Jennin kanssa kävelyttämässä hevosia, kun yhtäkkiä Steven juoksee keskelle tietä kiroillen kuin pieni sika pitäen kiinni kädestään. Tyyppi istuu keskelle tietä, ulvoo kivusta ja vasta sitten huomaan joka paikkaan lentävät veripisarat. Tehtiin väittömästi uukkari ja juostiin ponien kanssa katsomaan, mikä on hätänä. Ainut mitä tässä vaiheessa selvisi, että pari sormea on melkein irti ja sairaalaan on päästävä. Onneksi Ville oli naapurissa autolla ja pääsi viemään Stevenin välittömästi terveyskeskukseen. Nähtiin Steven myöhemmin illalla ja kuulema normaali kirurgi ei voinut tehdä kädelle mitään, sillä osa jänteistä oli myös vaurioitunut ja lopullinen leikkaus olisi vasta huomenna. Selvisi, että Stevenillä oli ollut riita tyttöystävänsä kanssa, joka oli pamauttanut lasioven päin Stevenin kättä. Tietenkin ovi oli mennyt tohjoksi ja rikkonut samalla käden. Naiset vaarallisia suuttuessaan? Ehei...
Ascotin Hevosihmemaa vaikenee, mutta vain hetkeksi.
H
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti