Kilpurin elämää Ascotissa

Hajanaisista leikkauksista hevosten arkeen heränneiden kysymysten pohjalta päätin tehdä nyt hieman laajemman vastauksen kaikille kyselijöille. Koitan tähän siis saada kerättyä nyt hieman faktoja hevosten elämästä, valmennuksesta, kilpailuista yms.

Tiivistettynä siis laukkahevosen elinkaari vastaa paljolti ravurin elinkaarta Suomessa. Kaikenkaikkiaan nuorten, treeniin menevien hevosten määrä on hurja ja näistä oikeasti vain todella pienestä osasta tulee niitä huippuja, niin kuin se taitaa olla vähän lajissa kuin lajissakin. Täällä vaan on se ero, että rahasummat joita hevosiin laitetaan jo heti vuosikkaina, ovat ihan uskomattoman suuria, valmennusmaksuista yms. puhumattakaan. 

Hevoset siis vieroitetaan 4-8 kk ikäisinä ja laitetaan laitumille kasvamaan laumoissa. Yleensä vuotiaina ponit huutokaupataan, jonka jälkeen suurin osa jatkaa vielä kasvamista laitumilla. N. puolitoistavuotiaina aletaan hevosia totuttaa satulaan, mutta jos kyseessä on hirveän pieni tai keskenkasvuinen otus, voidaan totutus tehdä myös vasta parivuotiaina. Tässä vaiheessa hevoset siirtyvät ratsuttajille talleihin ja niitä aletaan treenata pyöröaitauksissa totuttaen ensin varusteisiin ja sitten ratsastajaan. Kun peruskoulutus on tehty, lähdetään hakemaan peruskuntoa takaradalla ravi- ja laukkatyöskentelyssä. Tässä välissä tyyli riippuu ihan valmentajasta/omistajasta, meneekö hevonen aina välillä lepäilemään laitumelle yms. ja miten hevosta kaikenkaikkiaan aletaan treenata. 

Ratatreenissä olevia hevosia ratsastetaan n. 6 krt viikossa, useimmiten ihan hikeen asti. Päivän treeni voidaan korvata myös uittamisella, sillä radan vieressä on hevosille tarkoitettu uima-allas. Meillä myös jotkut hevosista on saatettu ensin ratsastaa aamulla radalla ja käydä sitten vielä päivällä uittamassa. Yleensä siis tallissa kaikki hevoset on jotenkin treenattavia tai koulutettavia, sillä pelkkä valmentajalla seisottaminen on sen verran kallista, ettei siellä kannata pitää esim. toipilaita lainkaan. Nämä viedään siis usein laitumelle lepäämään. Meiltäkin lähti tänään yksi virus-tapaus ja takajalkojen nivellukoista kärsivä tamma pellolle, sillä viikkohinnat pyörivät sadoissa dollareissa. 

Meillä siis treenattavat ovat iältään 2-6 -vuotiaita. Mukaan mahtuu muutama kilpaileva otus, jotka iältään 4-6 -vuotiaita, loput taitaa sitten olla ihan näitä perustreenattavia. Muistaakseni n. kymmenvuotiaiksi asti juoksevat ne, jotka oikeasti pärjäävät. Jos ei nuorena ala tulosta tulla, ei näitä kai hirveän kauaa yritetä väkisin juoksuttaa. Vähän sama kuin ravureilla: jos ei juokse, niin ei juokse. Eipä se siitä muuksi muutu, vaikka kuinka treenaisi tai erikoisrehuja syöttelisi. Nämä, joista ei laukkureita tule, menevät sitten joko harrasteratsuiksi tai monttuun. Monttuun siis pääosin ne, joilla havaittu jotain vikaa jossain, eli rikkinäisiä ei kauheasti aleta kierrättää. Tilanne siis sama kuin Suomessa, eli nuo exät luokitellaan paljolti "ongelmajätteeksi", vaikka näillä kuitenkin se hyvä puoli että soveltuvat rakenteeltaan huomattavasti paremmin ratsuiksi ja on niiltä osin huomattavasti helpompi kouluttaa. Eli usein omistajan päätettäväksi jää, kuinka pitkälle treenataan ja iästä & terveydentilasta riippuen mietitään, myydäänkö ratsuksi vai laitetaanko suoraan monttuun.

Nämä hevoset, jotka pärjäävät saavat usein ihan arvokkaan vanhuuden. Tammat ja orithan soveltuvat vielä juoksujensa jälkeen siitokseen, joten osa jatkaa uraansa siitoshevosena. Täällä kun vuotiaista voidaan maksaa jo pelkästään sukujen perusteella huutokaupassa satoja tuhansia dollareita.

Useimmat vaivat terveydentiloissa taitavat olla jalkavaivat, kuten ravureilla. Omakohtaisia kokemuksia minulla kuitenkin näistä vielä varsin vähän, sillä tässä kuukauden aikana tuo meidän nivellukkoinen taitaa olla toinen jalkavaivainen, johon olen törmännyt. Yksi jänneongelmainen oli tallissa myös, kunnes sekin siirrettiin laitumelle. Tässä parin neliökilometrin säteellä on kutienkin jo sen verran monta klinikkaa, että ongelmat saadaan selvitettyä nopeasti ja hoidot aloitettua välittömästi. Meillä tuossa reilun parinkymmenen hevosen tallilla käy eläinlääkäri n. pari kertaa viikossa, kengittäjään tuntuu törmäävän melkein päivittäin ja näiden lisäksi sitten hiipparoi hevoshammaslääkäriä, hierojaa yms. Kyse on kuitenkin kilpahevosista, joten niin kauan kun hevoset ovat treenissä, terveydentiloista pyritään huolehtimaan ensiluokkaisesti, jotta mahdollisuuksia olisi tulevaisuuden kilpahevosina. Voi siis sanoa, että rahaa näissä on ainakin kiinni. 

Itse kuitenkin yllätyin siitä, että monella hevosella on jo nuorena todella hyväasentoiset jalat, eikä täällä käytetä esimerkiksi treeneissä suojia juuri ollenkaan. Tästä voitaisiin siis vetää johtopäätöstä siihen suuntaan, että kun jalostuksessa käytetään pärjänneitä hevosia, ovat usein näiden jalat terveet ja käyttöönsoveltuvat, joten luultavasti myös periyttävät tätä. Meillä ei hevosten jalkoja edes kylmätä treenin jälkeen tms. ja silti lähes aina ovat hevosten jalat täysin kuivat. Jos siis turvotusta tai aristusta ilmenee, on kyse luultavasti jostain vakavammasta kuin perusrasituksesta aiheutuneista oireista. Hevoset seisovat suurimman osan ajasta hiekkapohjaisissa karsinoissa ja treeni tapahtuu melkein pelkästään hiekalla. Suomen mittakaavassa siis pohjat ovat raskaita. Suurin osa kävelytyksistä suoritetaan asfaltilla, joten vastapainoksi pohja on todella kova. En sitten tiedä, onko se juuri tämä kontrasti näiden eri pohjien välillä vai mikä, ettei nämä tuosta pehmeästä pohjasta tunnu rikki menevän. ;)

Sitten ruokinnat. Hevoset siis syövät pääsääntöisesti väkirehuja. Meillä väkirehuja menee olki- ja heinäsilpun seassa n. 30-40 litraa päivässä. Tähän mahtuu siis mm. pellettiä, kauraa, eri myslisekoituksia yms. Jokaisella hevosella on oma ruokintasuunnitelmansa. Tämän lisäksi hevoset saavat siivun olkea per päivä. Jossain tallilla oli joku kuulema törmännyt myös ihan heinä heinä paaleihin, mutta se tuntuu olevan täällä harvinaista herkkua. Hevoset ruokintaan pari kertaa päivässä + osaa käydään vielä erikseen syöttelemässä vihreällä.

Sitten voisin pikaisesti vielä tiivistää tämän meidän päivärytmin. Eli meillä alkaa aamutalli 3:30 ruokinnalla. Ennen neljää aletaan viedä hevosia radalle niin trailerilla kuin taluttaen. Hevosille varusteet päälle, ratsastaja selkään, radalle, pesulle ja takaisin talliin. Yleensä kaikki hevoset on treenattu meillä viimeistään seitsemään mennessä. Jos vaan työntekijätilanne antaa periksi, tällä välin joku on jäänyt siivoamaan jaardeja ja muille jää enää hommaksi jakaa heinät, tarkistaa vedet, huoltaa varusteet ja lakaista käytävä. Näinä päivinä aamutallista pääsee kotiin kahdeksan maissa. Jos siivous aloitetaan vasta, kun kaikki hevoset on treenattu, venyy kotiinpääsy tunnilla, maksimissaan parilla. 

Tässä välissä yleensä nuoria koulutetaan pyöröaitauksessa, osaa ratsastetaan takaradalla, hevosia kengitetään, käytetään klinikoilla, huolletaan muuten yms. Muut hevoset lepäilevät kahteen asti, kunnes jaardit siivotaan taas uusiksi. Jaardien siivouksen jälkeen osaa käydään taluttelemassa ja syöttelemässä, osaa taas uittamassa yms. Tämän jälkeen jaetaan seuraavat väkirehut ja tyhjennetään mahdolliset vanhat, syömättömät ruoat kupeista. Olkia eivät saa enää päivällä. Sitten heitetään yötä varten olevat loimet päälle, käydään vielä jaardit läpi ja päivän työt on pulkassa.

Tässä nyt siis pähkinänkuoressa elämä täällä meillä. Koitan lähipäivinä kirjoitella joistain asioista vähän syvällisemmin, kuten juuri noista terveydentiloihin liittyvistä asioista, hevosista ja niiden käyttäytymisestä yms. Nyt alkaa uni painaa silmää, joten pakko mennä nukkumaan. :)

Elämää BB-talossa ja sen ulkopuolella

Huomenta Suomi! Täällä porskutetaan kovaa vauhtia kohti kesää. Päivälämpötilat alkaa lähentyä kolmeakymmentä ja kun aamulla reippailee talliin 3:30 saa takin heittää jo aika pian pois. Ehkä sitä kohta uskaltaa luopua myös pitkistä kalsareista. ;) Ja niille siis tiedoksi, jotka eivät vielä tienneet, että täällä heittelee vuorokauden aikana nämä lämpötilat ihan 5 - 30 plus-asteen välillä.

Maanantaina tuli se kauan pelätty aamu. En herännyt kelloon. Onneksi Paula on nyt samassa paikassa töissä ja potki meikäläisen viime hetkellä ylös. 5 minuuttia myöhästyttiin, mutta selitin asian ja se oli kaikkien yllätykseksi sillä kuitattu. Odotin että vastassa olisi hurja hirviö, joka huhujen mukaan kuoriutuu aina tilaisuuden tullen kuorestaan, mutta ei. En siis ole vieläkään saanut kulmakunnan potkutilastoja johtavaa työnantajaa suututettua tai edes ollut paikalla, kun tällainen räjähdys tapahtuu, vaan minulla on tämän reilun kolmen viikonkin jälkeen henkilökohtaisesti hyvin positiivinen kuva tästä ihmisestä. 

Kuten varmaan olen jo kertonut, meillä on töissä tuo vaihtuvuus aika hurjaa. Keskimäärin kerran viikossa lentää ihminen pihalle, reilun kuukauden aikana on nyt kuitenkin potkittu viisi vai kuusi ihmistä ulos. Kun viime viikolla viimeinen aussitäti lensi pihalle, meillä on nyt aivan loistava suomalais-tiimi töissä, joten tällä viikolla on pakko tehdä poikkeus sääntöön ja toivoa, ettei kukaan mokaile sen enempää. Tällä tahdilla kun jatketaan, niin ei tarvitse pomon paljoa stressailla enää uusista työntekijöistä. ;)

Muuten arki alkaa olla aika leppoisen tasaista täällä. Alkuväsymys alkaa pikku hiljaa laantua ja jää energiaa tehdä muutakin. Yritän tässä kovasti saada vielä töitä aamu- ja iltatallin väliin, kun se 4-6 tuntia tuntuu täysin turhalta olla vaan kotona. Uskokaa tai älkää, mutta ei näistä hevosista saa täällä tarpeekseen. ;) 

Lauantaina hihkuin taas haltioissani, kuinka täällä vaan yksinkertaisesti osataan tehdä jotkin asiat niin paljon paremmin. Talutin radalta talliin samaan aikaan tamman ja orin, eikä puhettakaan että ori olisi vilkaissut tammaa tuon 15 minuutin matkan aikana tai edes hörissyt vastaantuleville hevosille. Faktahan se on, että oli tuo ori vielä nuori, mutta Suomessa nuo pari-kolmevuotiaat tuntuu olevan jo niitä riekkuvia ja huutelevia maailmanomistajia. Tässä sitä on sitten tullut ajankuluksi mietittyä, että mitä kaikkea siellä oikein tehdään väärin, että hevoset ovat sellaisia kuin ovat. 

Luulen että suurin vaikutus asiaan on se, että nämä kasvavat isoilla talleilla ja ammattilaisten käsittelyssä. Kukkoilua ei sallita keneltäkään, vaan asioiden tulee onnistua oli tilanne mikä hyvänsä. Hevoset viettävät ensimmäisen vuotensa laitumella, osa vielä toisen vuotensakin tullen välillä hakemaan hetkeksi peruskuntoa tallille. Eli ihan yksilön kehityksen mukaan edetään. Jos näyttää siltä, että hevonen on vielä liian kehittymätön, viedään se takaisin pellolle kasvamaan. 

Ratsukoulutus tapahtuu pyöröaitauksessa ja etenemisnopeus on Suomen tahtiin verrattuna hurja. Eli kukaan ei jää pyörittelemään peukaloita, että mistäs nyt sitten ja jos ei nyt kuitenkaan ja ehkä sittenkin. Tämän jälkeen käsittely on päivittäistä: hevosia lastataan ja kuljetetaan lähes joka aamu, talutellaan suht vilkkaasti liikennöityjä teitä pitkin, jätetään varikolla seisomaan molemmin puolin siksi aikaa että jossain välissä sitten heitetään remeleet niskaan, treenataan, pestään aina treenin jälkeen yms.  Eli nämä yksinkertaisesti tottuvat asioihin ihan pienestä pitäen. Yksikin aamu meillä seisoi parivuotias tamma varikolla varmaan pari tuntia, kun tuotiin radalle vähän liian aikaisin, enkä kertaakaan nähnyt sen kuopivan tms. Siinä se lunkisti möllötteli ja katseli, kun hevosia vilisti ympäriinsä ja hoitajia & ratsastajia hääri viereisten hevosten kanssa. Radalla siis treenataan joka aamu n. 400 hevosta. 

Kuten lähipiiri jo tietääkin, itse olen aina ollut vapaan heinän ja kokopäivätarhauksen kannattaja. No, olisittepa nähneet ilmeeni kun kuulin ettei hevoset syö täällä heinää ollenkaan ja suurin osa seisoo treenikaudella karsinassa 24/7! Pakko kuitenkin todeta näin jälkeenpäin, että järkytys ei koitunut yhtään niin pahaksi kuin olisin alunperin uskonut. Nämä syövät päivässä väkirehuja n. 30-40 litraa olkisilpun seassa (suurin osa siis olkisilppua) ja saavat päivällä siivun olkea. Tässä siis karkeasti ruokinta meidän tallilla. Jos Suomessa harrastekäytössä oleva hevonen laitettaisiin tälle ruokinnalle, voisin vaan kuvitella että olisi niin kaviokuumetta kuin ähkyäkin. Pointti onkin siis siinä, että hevosia ruokitaan oikeassa suhteessa liikuntaan. Nämä ovat kaikki hyvin hoikkia, mutta lihaksikkaita urheiluhevosia, eikä ylipainosta kärsiviä puskahevosia. Täysin verrattavissa siis ihmisten huippu-urheilijoihin. 

Sitten tuo seisontapuoli. Yllätyin hurjasti etteivät nämä näytä pahemmin kärsivän tuosta karsinoissa seisoskelusta. Täällä kun on nuo karsinat hivenen isompia (n. 4 m x 7 m), eikä mitään perus 3 x 3 bokseja kuten Suomessa. Kun jokainen poni saa purkaa pahimmat höyrynsä aamulla radalla, torkkuvat ne tyytyväisinä loppupäivän jokainen omassa karsinassaan olkea mutustellen. Iltatallin aikaan moni siis makoilee pitkin pituuttaan, eikä välttämättä vaivaudu edes silmiään avaamaan kun karsinaan menee. Osa hevosista käydään kuitenkin vielä illalla kävelyttämässä ja syöttelemässä nurmialueilla. Eli tottumiskysymys tämäkin. 

Tänään oli ensimmäinen sateinen päivä sitten ensimmäisen viikon jälkeen. Joten voi siis hyvällä omalla tunnolla istua sisällä blogia kirjoittaen auringonoton sijaan. Flunssasta koitan parhaani mukaan selviytyä, tiedä sitten mistä sellaisenkin sain alunperin kaivettua. Käytiin muuten taas viime lauantaina tutustumassa Ascotin hurjaan paikallisyöelämään. Se tarina meni näin:

Lähdettiin lauantaina Finnish Mafian kanssa syömään paikalliseen Bel Eyre -ravintolaan. Listaa aikani tutkittua päätin ottaa tutun ja turvallisen Caesar-salaatin. Kuten hyvät ystäväni tietävät, minulla on ollut taipumusta saada Rauman rafloista caesar-salaatti pekonilla vaikka olen pyytänyt sen ilman lihaa. Tästä viisastuneena esitin tiskillä kysymyksen, onko salaatissa lihaa. Tarjoilija vastasi pikaisesti, että kanaa, joten ilmoitin ottavani salaatin ilman kanaa. Nälkä alkoi jo olla ja ruokia odoteltiinkin sitten hyvän aikaa. Odotellessa selvisi, että kyseisessä paikassa alkaa myös kohtapuolin karaoke. Sain vietyä ensimmäisen lappuni, jonka jälkeen tuli ilmoitus että ruoka on valmis. Ja mitä siellä odottikaan? Caesar-salaatti PEKONILLA! 

Marssin salaatin kanssa keittiöön ja selitin ystävällisesti keskusteluni tarjoilijan kanssa ennen tilausta. Puolisen tuntia meni, kunnes sain ravintolan myöntämään virheensä, muttei puhettakaan uudesta annoksesta tai rahojen palautuksesta. No, kävin sitten vetäisemässä lämmittelybiisiksi Celine Dionin It's All Coming Back to Me -biisin ja voi sitä häpeän määrää... Kuten Putka-poppoo tietää, kuukauden laulamattomuus ja flunssa ei voi tietää mitään hyvää ja kun tähän yhdistetään vielä Dion... Seuraavaksi selvisi, että karaoke-vetäjämme on ruotsalainen. Hauskan tästä teki se, että vaikka mies oli asunut täällä 25 vuotta, ruotsalainen aksentti loisti silti läpi. ;)

Siinä sitten istuin nälkäisenä ja masentuneena. Tonin suostuttelemana suostuin pelaamaan bilistä viereiseen huoneeseen. Maria lähti mukaan, mutta se riemu loppui lyhyeen. Nuori baarimikko tuli tivaamaan meiltä henkkareita ja koska minä olin ainut kenellä oli passi mukana, ei sitten koskaan päästy pelaamaan. Suomen ajokortti kun ei täällä aja henkilöllisyystodistuksen virkaa. Siirryimme sitten takaisin viereiseen huoneeseen epäuskoisesti nauraen, sillä päätiskiltä sai tilata vaikka mitä ilman, että kukaan kysyi papereita. Viereiseen huoneeseen kun ei päässyt pelaamaan ilman passia. WTF?! 

Osa porukasta alkoi pikku hiljaa valua koteihinsa ja Jenni & Paula yrittivät vielä suostutella meikäläistä johonkin läheiseen Irkku-baariin. Pitkän harkinnan jälkeen totesin, että jos saan käydä hakemassa läheiseltä huoltsikalta leivän, niin voin lähteä. Tallustin vieressä olevalle huoltoasemalle ja juuri sinä iltana kaikki kasvisleivät olivat loppu! Ei siis jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa pussi leipää ja paketti juustoa ja marssia takaisin ravintolaan ilmoittamaan, että tämä tyttö sai tarpeekseen tämän illan epäonnesta nyt ja lähtee suunnistamaan kotiin. 

Mutta ehkä tässä taas kaikki -ja vähän enemmänkin- tältä erää. Raapustelen taas elämää täältä pallon toiselta puolelta, kunhan jaksan. Toisaalta en tiedä, onko tässä arjessa mitään ihmeellisen kiinnostavaa luettavaa. Samanlaista se peruselämä on täällä, kuin Suomessa. Tai siis ei nyt ihan, sillä ei täällä muuten kaikki nyt jo panikoisi, että mitä hittoa sitä Suomessa tulee tekemään. Ei täältä kukaan enää pois halua. ;) Meillä kun on aivan mahtava porukka täällä Suomi-Aussi BB-talossa, joten tylsistä päivistä ei ainakaan tarvitse olla huolissaan. Täällä kun tulee usein naurettua kyyneleet silmissä aina muutama tunti illassa. Kuviakin voisin pikku hiljaa yrittää lisätä. Totesin vaan tuossa muutama päivä sitten, että sitä alkaa vaan olla jo niin tottunut tänne, että ei nuo palmut ja papukaijat tunnu enää yhtään niin ihmeellisiltä tai kuvattavilta, mitä aluksi. ;) See ya!

H

Elämää unelmassa

Nyt on vietetty taas pienoista hijaiseloa blogikansan ihmeellisessä maailmassa, joten pahoitteluni siitä. Facebookia seuranneet ovat kylläkin pysyneet hieman kartalla, mitä täällä pallon toisella puolella tapahtuu. Vapaan iltapäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin taas raapustella kuulumisia julkiselle sektorille Ascotin hevosihmemaasta ja Suomi-Aussi BB:talosta.

Maanantaina rantautui Paula ja Tanja Suomesta tuliaisinaan Turun sinappia ja ruisleipää. Kumpaakaan en Suomessa sen enempää koskaan syönyt, mutta voin sanoa että on täällä mennyt nyt kuin kuumille kiville. Paula jäi tänne meille asumaan ja Tanja sai Merviltä juuri vapautuneen huoneen vuokralle. Yhden yön meitä oli täällä siis seitsemän ja sänkyjä kuusi, mutta kuten jo aikaisemmin sanoin, että jos vaan reitkeilyhenkeä löytyy ja patjat kelpaa, niin nukkumisjärjestelyt eivät koidu ongelmiksi. Jessika ja Johanna palasivat Kalgoorliesta parin viikon reissun jälkeen, mutta jatkoivat jo eilen matkaa uuteen luksusasuntoonsa. ;) Ihmisiä siis tulee ja menee, mutta sitä paremmalla syyllä tarvittaisiin ne 24/7 valvontakamerat, sillä kyllä on iltaisin välillä jokseenkin hervotonta tämä meininki.

Vaihtuvuutta on liikkeellä myös töissä. Meiltä on nyt irtisanottu työntekijöitä henkilö per viikko -vauhtia ja viime viikolla meinasi jo tulla pienoinen kriisi, kun töitä oli enemmän kuin tekijöitä siihen hätään. Nyt on tilanne kuitenkin taas tasaantunut, kun Paula Suomesta tuli meille ja nelikymppinen aussinainen liittyi muuten suomalaispainotteiseen työporukkaamme. 

Itsellä oli tarkoitus aloittaa tänään työt Trevorilla, kun tämä parin viikon tuurauksen Damianilla piti nyt olla ohi, No, mikään ei kuitenkaan koskaan ole liian yksinkertaista, kun meikäläisen asioista on kyse. Aluksi töiden Trevorilla piti alkaa maanantaina, mutta lauantaina selvisi, että ne alkavat vasta torstaina. Maanantaina kuitenkin kuulin, että Trevor haluaa minun aloittavan jo keskiviikkona. Eilen sitten töissä Damian sanoi puhelun päätteeksi, ettei Trevor luultavasti tarvitsekaan meikäläistä. Lupasi palailla vielä asiaan ja niinhän siinä sitten kävi, ettei se Trevor tarvinnutkaan uutta työntekijää. Eli tänään palasin kaikkien yllätykseksi takaisin tuttuun talliin. :)

Ihan ruusuilla tanssimista työnteko ei tällä viikolla ole kuitenkaan ollut. Maanantaina menin heti töiden jälkeen hierojalle, joka väänsi tämän meikäläisen selän vähän parempaan kuntoon. Oli hintavaa, mutta voin sanoa ettei paljon parempaa hierontaa voi olla. Kipeäksihän tuo selkä aluksi tuli, mutta nyt alkaa olla jo todella hyvä. Eilen aamulla sitten taisi olla jonkun verran kuumetta kun töihin lähdin. Sen verran heikotti ja kylmä hiki virtasi radalla kun kiristelin ponien satulavöitä. Damian sanoi heti, että kyllä vapaata saadaan järjestettyä, ettei tarvitse kipeänä täällä väkisin riutua. Pidin nyt sitten eilisen ja tämän päivän vapaata lepäillen ja kävin tekemässä vain aamutallit. Ei anna luonne periksi koko päivää sängyssä maata. ;)

Tuli myös valloitettua paikallista yöelämää tuossa viime viikolla. Torstaina lähdettiin Marian ja Sailan kanssa viettämään Ginan läksiäisiä. Ainut mitä asiasta tiesin oli, että jonnekin baariin ollaan menossa. No baari-sana oli ehkä vähän väärä tuolle Ascotin pubille, jossa juuri sinä päivänä sattui olemaan kolmen tytön strippi/tanssi-show. Hauskaa tässä oli se, että ikinä ennen en ole tuntenut olevani ylilaittautunut farkut ja huppari päällä, hiukset suoristettuna ja normaali meikki naamassa, mutta huomioliiveissä heiluvien, juuri töistä päässeiden roskis- ja rekkakuskien keskellä tuli jotenkin hölmö olo. Meidän rakas kotoisa Putka on siis yökerho tuohon verrattuna, eli siitä voi vähän päätellä minkä tasoisessa paikassa oikein oltiin. ;)

Lauantaina jatkettiin yöelämän valloitusta melkein koko Finnish Mafian voimin. Kuuden maissa mentiin Merville ja Donille grillailemaan Donin synttäreiden kunniaksi. Hyvää ruokaa, punaviiniä ja aivan loistavaa seuraa Australian -jo hivenen lämpimämmässä- illassa nuotion ympärillä. Voiko hienompaa olla? Puoli yhdentoista maissa otettiin taksi kohti Perthin keskustaa ja suunnattiin suomalaisvoimin Rocketroomiin kuuntelemaan paikallista livebandiä. Nestepitoisestihan se ilta meni ja kotiin päästiin ennen kolmea. Tein kuitenkin tutkimusta, että alkoholin hinta täällä baareissa on samaa luokkaa kuin Suomessa ja jossain paikoissa jopa kalliimpaa, joten taidan jättää tuon juhlimisen jatkossakin vähän vähemmälle.

Tänään iski ensimmäinen ahdistus, että mitä hittoa sitä Suomessa sitten joskus oikein tulee tekemään kun sinne palaa. Hevoshommat alkaa nyt tuntua enemmän kuin omalta jutulta tuon ammatinvalinnan suhteen, mutta kun yhdistetään samaan lauseeseen Suomi ja hevosalan työt, vastaus ei voi olla hirveän kukoistava. Tänään kun pyöriteltiin parivuotiaita hevosia pyöröaitauksessa Damianin ja Daven kanssa ja viereisellä takaradalla treenattiin hevosia, sitä tajusi ettei Suomessa voi tehdä mitään tällaista. Tästä palkasta puhumattakaan. Itse kun tykkään niin tajuttomasti puuhata noiden nuorien / projektien kanssa ja nyt kun siitä on mahdollista saada vielä ihan kunnon palkkaa, kun ennen sitä on tehnyt lähes "hyväntekeväisyytenä". Oli tänään puhetta pomon kanssa, että voisin jatkossakin puuhailla vielä enemmän tallin nuorten parissa kun tulin kuulema sen verran hyvin toimeen noiden kierroksilla käyvien vauvojen kanssa. Voin sanoa ettei paljoa paremmilla fiiliksillä voinut aamu mennä, vaikka samalla takaraivossa jyskytti tuo ajatus Suomeen paluusta. 

No, kuten jo aikaisemminkin totesin, aion nauttia tästä vuodesta täysillä ja hamstrata kaikki mahdolliset opit mitä täältä vaan voi hevosista saada. Joten en jää nyt rypemään ennenaikaisessa ahdistuksessa miettien ahtaita soluasuntoja, opiskelua, makaroonia, huonopalkkaisia töitä, kylmyyttä ja elämää Suomessa ilman näitä herkkiä ja uskomattoman hienoja karvaformuloita, joita näkee vain vilaukselta jos tähän mittakaavaan verrataan. Täällä kun saa välillä aamukahvinsakin juoda katsellen etupihalla syövää täysiveristä ja höpötellä pihoilta aitojen yli kurkkiville hevosille. Voiko parempaa edes kuvitella?

Kasviskeittoa ja suklaata

Elämä on siitä hassua, että ikinä ei tiedä minne se kuljettaa. Nyt vasta alkaa tajuta, että sitä on ihan oikeasti toisella puolella palloa. Yhtenä iltana sitä istui kotona ja mietti, että haluaa vaihtaa maisemaa. Ruotsiinhan sitä piti ensin lähteä, mutta kun vaihtoehdoksi tuli Australia, ei tarvinnut enää kauaa miettiä kunpaan sitä lähtisi. Tällä hetkellä tuntuu, että on täysin riippumaton mistään. Voi tehdä käytännössä katsoen mitä tahansa, eikä ole sidoksissa minnekään. 

Kai sitä voisi kutsua totaaliseksi vapaudeksi. Vaikken sitä aikaisemmin olisi uskonut, minä tosiaan nautin tästä. Eikä tämä todellakaan ole loukkaus ketään kohtaan tai minkäänlaista syytöstä siitä, että kukaan olisi meikäläistä Raumalla "kahlinnut". Päinvastoin. Tiedän että aina on paikka, jonne voi palata. Aina on ihania ihmisiä, joita kaivata. Ja vaikka olen tässä hehkuttanut kuinka ihanaa täällä on, en ole ketään unohtanut. Vaikka tuskin itse Raumaa tuleekaan ikävä, ihmisiä kyllä. Mutta sen sanon, että aion nauttia tästä vuodesta kyllä täysillä! :)

Viikko on mennyt uskomattoman nopeasti. Suurin osa päivästä menee töissä (n. 10h / pv) ja vapaa-ajalla koittaa sitten vähän kerätä energiaa nukkumalla tai shoppailemalla. Totesin tuossa jo pari päivää sitten, että en edes halua ajatella että miten sitä joskus Suomeen enää palaa. Tarvitsee varmaan lähettää jokin tavarakontti meriteitse etukäteen, että saa koko omaisuuden mukaan. Täällä kun on liikaa kaikkea ja aivan liian halvalla. ;) 

Töissä menee edelleen paremmin kuin mukavasti. Hevosia alkaa pikku hiljaa muistaa nimeltä ja hommat rutinoituvat, eikä tarvitse enää samalla tavalla stressata kuin alussa. Ajoissa olen ollut joka päivä (!), joten voi olla että palaan täältä sitten joskus aikataulullisesti ryhdistyneenä. ;) Se aussityttö, josta aikaisemmin kerroin, sai kenkää. Se ei tosin tullut yllätyksenä, mutta täytyy sanoa että melkein olisi vielä tämän viikon ollut tarvetta boksien siivoajalle, sillä nyt sitten teemme Fannin kanssa vähän pidempää päivää, kun tuon tytön hommat jäi meille. Mutta hei, lisää tunteja, lisää rahaa. Rahantuloa ei vaan voi estää. ;)

Nautin edelleen suunnattomasti näiden hevosten herkkyydestä ja luulen että tarvitsee vielä joskus itsekin hommata täysiverinen, sillä sen verran olen näihin tykästynyt. Joskus tuon herkkyyden kyllä unohtaa, niin kuin eräs kaunis päivä radalla. Olin taluttanut tallilta yhden tamman radalle ja matkalla jo huomasin, että kyseessä on astetta dynamiittisempi tapaus, kun ei paljoa malttanut kävellä matkan aikana. No, laitoin tuon sitten varikolla kiinni molemmilta puolilta ja menin satuloimaan toista hevosta. Hetken päästä tajusin, että tamma repi itseltään loimea pois ja komensin ensin kauempaa, ei vaikutusta. Kävelin tamman eteen ja läpsäytin kerran käsiä yhteen hyvinkin neutraalisti ja siten, ettei normaali suomipoku olisi reagoinut siihen mitenkään. Tämä taas hyppäsi pystyyn ja repi itsensä irti naruista. Eli joo, ei siinä sitten muuta, kuin pörisevä poni takaisin kiinni, kun malttoi laskeutua maantasalle ja opin ainakin sen, ettei näitä niin kauheasti tarvitse komentaa. Mutta onneksi mitään tämän ihmeellisempää ei ole tullut sählättyä. :)

Tänään aamulla kuulin radalla, että ensi viikolla olisi työpaikan vaihto edessä. Trevor, jolle meikäläisen piti heti mennä tarvitsee ensi viikosta eteenpäin työntekijää ja kun näin oli alunperin sovittu, siirryn sinne. Oli positiivista kuulla, että Damian ei olisi meikäläistä mielellään sinne päästänyt ja paikka on kuulema aina auki, jos ei tuolla ala hommat luonnistua tai haluan muuten vain palata takaisin. Eli nyt kun alkaa olla yhden tallin rutiinit ja hevoset päässä, niin ei kun uutta opettelemaan. ;)

Viikon jälkeen alkaa tajuta, että fyysistä tämä homma tosiaan on. Hieman tuo alaselkä nyt taas kenkkuilee, niin kuin aina kun lihaksisto on päässyt vähän huonommaksi. Huomaa kyllä heti kun on ollut taukoa ratsastuksesta -niin kuin tänä kesänä-,  ettei tuo kestä ihan samalla tavalla kuin ennen. No, eiköhän se tästä viikossa parissa taas normalisoidu kun vaan painaa duunia ja lihakset kehittyy. Tietää kuitenkin, että miksi se reagoi ja mistä, joten osaa hiukan sitä varoa ja miettiä työskentelyasennon sen mukaan. Mut hei, täältä saakin särkylääkkeitä ruokakaupasta! :D Salikortin haen heti kun kroppa tottuu tähän duuniin ja kunto alkaa olla sitä luokkaa, että energiaa riittää myös töiden lisäksi liikunnan harrastamiseen. Aion tulla Suomeen ensi kesänä rantakunnossa ja ruskettuneena, ettäs tiedätte! :D

Ruokaa saa syödä ihan kunnolla, ettei virta lopu kesken päivän. Tuota suklaata menee myös ihan kohtuudella, melkein levy päivässä on nyt tähän asti vedetty. Mutta voi melkein hyvällä omalla tunnolla vetääkin, kun on tuo kulutus vähän eri kuin vaikka kuukausi sitten. Eikä Annalla ole nyt mitään kommentoitavaa tähän suklaa-asiaan. ;) Ja kun joku pohti, että miten mun kasvisruokavalio soveltuu lihansyöjien maahan, niin voin sanoa ettei mitään ongelmaa! Täällä on melkein helpompaa olla kasvissyöjä kuin Suomessa, sillä esimerkiksi tofu- ja soija-ruokien valikoima on kaupassa huima Suomen valikoimaan verrattuna. Myös rafloissa on kasvisvalikoimaa ja ostin vielä tuollaisen tehosekottimen, joten kasviskeittoja on tullut väännettyä kotona. Hyvää, kevyttä ja terveellistä! 

Siitä tämä muuten on hassua kansaa, että kahvikulttuuri on jokseenkin erilainen. En enää yritä kahviloissa edes tilata "normaalia kahvia", sillä nämä eivät tiedä sellaista käsitettä. Aina osoitetaan järjettömän pitkää listaa erilaisia erikoiskahveja ja usein tulee sitten tilattua ihan capuccino tai long black, johon yritetään vielä tuputtaa sokeria tai maitoa. Ei kiitos, olen paljasjalkainen suomalainen ja juon yleensä kahvini mustana. Ja nämä ihmettelevät. ;)

Tulipas taas sekalaista tekstiä kun koitan taas tunkea miljoona asiaa samaan blogimerkintään. No, koitan kirjoitella tässä joku päivä vähän tarkemmin, että mitä mä täällä nyt oikein teen työkseni. Monelle se on varmaan vähän hämärän peitossa, kun taisin vain epämääräisesti ohimennen ilmoittaa useammalle, että "Lähden Australiaan hoitamaan laukkahevosia. Moikka!" :)

Australia kiittää, kuittaa ja Suomen tyttö painaa pään tyynyyn! See ya! :)

H

Pohdintojen äärellä ja maailman laidalla

Kerroinko jo, että täällä tuuli kuulostaa ihan erilaiselta kuin Suomessa? Illalla kun istuu ulkona pimeässä ja tuijottaa taivaalla loistavia tähtiä, noiden palmujen sukulaisten kovat lehdet kumisevat. Ääni on huomattavasti "puumaisempi", kun taas Suomessa ääni muistuttaa enemmän havinaa. Hassua kuinka pieniin asioihin sitä ihminen kiinnittää huomiota kun on vieraassa paikassa. 

Odotin totaalista kulttuurishokkia. 15 000 kilometriä Suomesta on pitkä matka ja tuohon väliin mahtuu jos jonkinlaista maata, mutta fiilis on kuin olisi kotiin tullut. Se on varmaan tämä ihmisten ystävällisyys, mikä eniten vaikuttaa. Voisin kuvitella, että kun täältä joku muuttaisi Suomeen, ero olisi huomattavasti suurempi. Harvoin kukaan Suomessa alkaa aamulla bussipysäkillä jutella saatika suuren kaupan kassa kysellä kuulumisia. Sitä tuntee itsensä heti jotenkin tervetulleemmaksi kun ihmiset juttelevat tuntemattomillekin hyvin tuttavallisesti.

Sen lisäksi että töissä on mennyt paremmin kuin hyvin, on kiva palata myös päivän jälkeen kotiin. Tämä kommuuniasuminen ei ole ollenkaan hassumpaa. BB-talon tiimi on loistava ja kaikki tulevat keskenään toimeen. Myös suomalainen vittuilu on löytänyt tiensä Australian rannikolle, joten läpänheitto on näiden seinien sisällä tismalleen samaa kuin siellä koto-Suomessa. ;) Eli kiitos näistä päivistä Marille, Tonille, Villelle, Fannille, Sailalle ja erityisesti Merville tämän homman organisoinnista! Muita meikäläisiä en ole vielä nähnyt, mutta eiköhän tässä seuraavien viikkojan aikana tule loputkin tutuiksi. :)

H

Juttua asiasta ja sen vierestä

Se olis sitten toinen päivä pulkassa ja taas paljon uutta ja ihmeellistä tapahtunut pienelle ihmiselle. Lupaan etten jatkossa ihan päivittäin väännä mitään romaaneja, mutta sen verran on taas asiaa, että pakko purkaa internetin ihmeelliseen maailmaan. ;) Annikan pyynnöstä kirjoittelen hevosten rutiineista, ruokinnasta yms. vaikka huomenna kunhan kerkeän!

Aamu oli suht samanlainen kuin eilen: hevosille ruoat, radalle, boksien siivousta, lisää ruokaa ja kotiin. Sateista aamua piristi kummasti kun sai kävellä muutaman kerran hevosen kanssa radalle ja takaisin autossa istumisen sijaan. Fiksusti nuo taas käyttäytyivät, vaikka oli pimeää, paljon liikennettä niin ihmisten, hevosten kuin autojenkin osalta. Sitä helposti unohtaa, että nämä on oikeasti iältään keskimäärin 2-4 -vuotiaita. Ei mulle tulis mieleen montaa hevosta, jotka kävelevät tuonikäisinä mukisematta traileriin tai tallustaisivat pimeällä, vilkkaasti liikennöidyn tien reunassa yksin ja kaksin, rauhassa.

Varsinkin tuo traileri-homma on täällä niin simppeliä. Senkun tuuppaat ponit autoon, ajat radalle ja hetken päästä takaisin. Ja kaikki kävelevät nätisti sisälle ja odottavat purkua yleensä sen enempää meluamatta. Meillä siis autossa hevosia aina kolme kerrallaan tai vähemmän. Tässä se taas todistetaan, että kun asioita tehdään tarpeeksi paljon, mikä tahansa hevonen tottuu mihin tahansa. Voin myös sanoa, että mulla ei ole hajuakaan, mitkä tämänkin tallin hevosista ovat oreja, mitkä ruunia ja mitkä tammoja, sillä käsiteltävyydeltään kaikki ovat suht samanlaisia, eikä mitenkään negatiivisessa mielessä. Ja niin sen pitäisikin olla!

Ja infoksi vielä kaikille, että en tietenkään halua yleistää koko tämän alueen täysverilinjaa. Ihan varmasti täältäkin löytyy todella hankalia hevosia ja meikäläisen jutut pohjautuu nyt n. 20 hevosen omakohtaiseen käsittelyyn, sekä radan elämän vierestäseuraamiseen parin päivän ajalta. Joten tänne tulijat, älkää nyt mihinkään leppoisiin hevoslomapäiviin asennoituko. Töitä täällä saa tehdä ja riippuu tietenkin jokaisen hevospohjasta, millaisilta nämä tuntuvat. :) 

Radasta puheen ollen, kyllä hymy nousi korviin kun aamulla jonkun muun tallin miesgroomi oli pesemässä hevosta radan pesupaikalla kun menin meidän tamman kanssa odottamaan jonkun paikan vapautumista. Yhdestä pesuboksista kaikui niin hienot lauluserenaadit, ettei tosikaan! Pestävää hevosta se ei kylläkään näyttänyt helpottavan, siellä se kökötti korvat luimussa boksin nurkassa kun serenaadi kaikui tiiliseinille. ;)

Päivällä käytiin Fannin kanssa seikkailemassa Perthin keskustassa. Mukaan tarttui nettitikku, pankkitili, kameran akkulaturi ja hyvää mieltä. Huomiselle jäi vielä puhelinliittymä ja Medicare-kortti ja sitten alkaa olla suurin osa alkutarpeista hankittuna.

Tämän jälkeen sain taas ihastella näiden hevosten fiksuutta tallilla. Siivoilin karsinoita, kun yhtäkkiä alkoi kuulua ihan jäätävää kolinaa ja meteliä. Parin karsinan päässä riekkui yksi otus kuin viimeistä päivää. Hyppi pystyyn ja spurttaili ympäri boksia minkä kerkesi. Mietin jo, että voi hitto, voiko tuota mennä edes siivoamaan vai tuleeko se päälle kun meno näytti lähinnä kaistapäiseltä ja silmät olivat lautasen kokoiset. No, siivosin vielä pari boksia ennen tuota ja riekkuminen jatkui. Kurkkasin seinän yli karsinaan ja höpötin hetken orille taas niitä näitä ja rapsutin muutaman kerran korvan takaa. Ja kun astui karsinaan, siihen reunalle se jäi möllöttämään kuin lammas siksi aikaa kun siivosin karsinan. Ei puhettakaan, että olisi riehunut sinä aikana kun ihminen oli sisällä vaan seuraili meikäläisen kikkareiden siivilöintiä ja haisteli työvälineitä. En vaan ymmärrä, miten nämä voivat kiihtyä nollasta sataan alle sekunnista ja päinvastoin! :D

Ja voi jestas! Mulla ei normaalisti ole tapana arvostella kenenkään työtahtia tai työtapoja, mutta... Damianilla on töissä nyt yksi aussi-tyttö, joka aloitti samana päivänä kuin meikäläinen. Asenteesta ymmärsin jo eilen, ettei kyseessä ole ehkä mikään hänen dream-jobinsa, mutta tänään se myös näkyi kun oltiin tekemässä tuota iltatallia. 21:stä karsinasta tuo sai siivottua n. kolme siinä ajassa kun minä siivosin muut. Okei, hänen puollustuksekseen hän kävi pitämässä kengittäjälle hevosta, mutta silti... Samoin lattian harjaus näytti olevan maailman tuskallisin ja raskain tehtävä, eikä sitäkään voinut täysin huolellisesti tehdä vaan hiekkaa ja roskia oli siellä ja täällä. Minä sitten tein senkin loppuun. 

Itsellä vaan on aina ollut vähän se asenne, että kun hommat tehdään, ne tehdään myös kunnolla, eikä sinne päin. Ja jos kotiin pääseminen on siitä kiinni, kuinka nopeasti ja huolellisesti hommat tehdään, en näe silloin mitään järkeä, miksi haahuilla ympäriinsä ja tehdä vähän sitä sun tätä sitten kun jaksaa. 

Käytiin myös kävelyttämässä hevosia tiellä ja Steven sanoi minulle, että seuraa vaan tuota tyttöä, hän tietää mistä kierretään. No, hetken päästä selvisi, ettei tytöllä ollut hajuakaan minne ollaan menossa ja kahden -rauhallisen- hevosen taluttaminen aiheutti vähän väliä hänelle jotain ongelmaa. Kaiken kukkuraksi tyttö seikkaili hevosten kanssa keskellä tietä ja autoilijoiden ilmeet olivat sitä luokkaa, että voi apua... Minä sitten huutelin aina välillä takaa, että mitä jos kuljettais tätä reunaa kun tämä on ihan hevosille tarkoitettu kulkuväylä ja kopla siirtyi taas hetkeksi reunaan, kunnes tuli uusi risteys tms. josta he taas ajautuivat keskelle tietä. Ikää oli kuulema 24 v. ja äidillä hevosia, joten ei ensimmäistä kertaa näiden eläinten kanssa tekemisissä. HUOH...

Tämän jälkeen en ihmettele enää ollenkaan, miksi suomalaiset kelpaavat täällä hyvin työnantajille, jos taso on tuota luokkaa. ;) Ei vaan, suurin osa on ihan varmaan kunnollisia ja hyviä työntekijöitä ja mahtuu näitä haaveilijoita varmaan Suomeenkin, mutta pisti vaan kummasti hymyilyttämään. :)

Mutta joo, ehkä tämä puheripuli riittää tälle päivälle. Nyt suihkuun ja nukkumaan, että jaksaa aamulla taas kömpiä ylös 02:50. Öitä! ;)

P.S. Koitan huomenna saada taas muutaman kuvan blogiin.

Finally!

No niin, nyt on sitten vihdoin ja viimein rantauduttu Australiaan pitkän odotuksen jälkeen. Ja voin sanoa, että odotus on kannattanut!

Peruspöpelikköä tienvarresta

Matka oli pitkä, mutta siitäkin selvittiin ilman pahempia ongelmia. Ihme ja kumma, kun mulle nyt tunnetusti sattuu aina vähän kaikennäköistä. Edellisen blogitekstin takia meinasin tosin myöhästyä ensimmäiseltä lennolta, kun odotin väärän portin edessä ja ihmettelin, miksei koneeseen jo pääse kun lähtöön enää 15 minuuttia. No, selvis sekin hyvin nopeasti kun tajusin odottavani Pariisiin menevän koneen portilla ja äkkiä kauhealla kiireellä etsimään se oikea.

Milano ei ollut meikäläisen paikka ollenkaan. Liian monimutkainen kenttä, liian vähän englantia puhuvia virkailijoita ja paljon ei-niin-asiakaspalvelu -henkisiä ihmisiä. Esimerkiksi kentältä ulospääsyyn meni tunti (lue poispääsytien etsimiseen) ja toinen tunti meni sitten takaisin pääsemiseen. Fiilis parantui huimasti, kun pääsin Dubaihin menevään koneeseen. Jos joku on joskus tulossa tännepäin tai ihan minne tahansa, niin en voi kuin suositella Emirates-lentoyhtiötä! Aivan loistavaa palvelua ja mukavat lennot kaikinpuolin. Sen kun heitti leffan päälle ja alkoi ottaa torkkua. Dubai oli myös kenttänä huomattavasti Milanoa mukavampi. No olihan siihen laitettu rahaakin, mutta kaikinpuolin selkeämpi ja asiakaspalveluhenkisempi. Jatkoin hymyilemistä, kun nousin vielä toiseen Emiratesin koneeseen.

Home sweet home

Noh, kymmenen tunnin lento alkoi sitten jo vähän tökkiä. Molemmissa Emiratesin koneissa rivissä oli kymmenen penkkiä, jotka oli jaettu siten, että reunoissa kolme, keskellä neljä ja näiden välissä käytävät. Ensimmäisellä lennolla istuin neljännen penkin päässä, joten käytävälle oli esteetön pääsy, toisella puolella käytävä ja toisella ei ketään. Eli tilaa oli. No, Dubai-Perth välin istuin kolmen penkissä keskellä ja toisella puolella sitten vielä -öh- vähän kookkaampi herrasmies. Voin sanoa että kuuden tunnin jälkeen meinasi iskeä pieni ahdistuspaniikki, kun selkää alkoi särkeä ja milliäkään ei voinut liikkua. Ja jaloissa tietenkin vielä pari laukkua. Ei auttanut kuin ojentaa käsi näytölle, laittaa uusi leffa pyörimään ja toivoa että kohta taas nukahtaisi.

Puoli seitsemän maissa pääsin vihdoin Perthin lentokentältä ulos ja bongasin Mervin. Ei keritty autossa montaa sanaa vaihtaa, kun Mervi ilmoitti että heti huomenna tarvis aloittaa hommat Damianilla. Ja hyvä näin, mielelläni minä töihin menin samantien, niin ei tyhjänpanttina tarvinnut asunnossa pyöriä kun muut oli töissä. :) Siinä illalla sitten hetki vielä juteltiin Tonin, Marian ja Villen kanssa ja kahdeksan jälkeen taju pois.

Rauman Kanaalille haastaja?

Aamulla kello sitten soi 2:50. Oli pitkästä aikaa erittäin helppo herätä, varmaan joku uuden odotus oli sisäisesti tsemppinä. Lämpimän makuupussin sisältä oli hivenen raskasta kaivautua ulos, sisällä kun ei ollut kovinkaan lämmin. Tämä asuntohan ei siis ole mikään luksus-kämppä, mutta mökkeilyhenkiselle suomalaiselle -jolle makuupussi ja villasukat eivät ole vieraita- ihan mukava kommuuniasunto. (Btw. Jarnolle tiedoksi, ettei näihin ikkunoihin paljoa eristysnauhaa laitella. Yksilasiset ikkunat, joissa alumiinikarmit.) Työvaatteet päälle ja tallustamaan kohti Damianin tallia 3:17.

Vastassa oli todella hieno talli ja reilu parikymmentä täysveristä hörisemässä aamuruokia, kun valot laitettiin päälle. Talleissa on täällä Suomeen verrattuna se ero, että monet ovat ns. avotalleja, eli yksinkertaistettuna siten että on karsinat ja käytävä ja niiden päällä katto, eli seinä ei jatku ylös asti. Esimerkiksi tuossa Damianin tallissa ei ole lainkaan etuseinää/ovea, vaan se on etuosasta täysin auki. Karsinat ovat hulppean kokoisia, joten missään postimerkeissä ei hevoset seiso ja näkevät sitten vielä pihalle karsinan perältä, kun seinä loppuu.

Kotikatu. Huomatkaa kolme kaistaa, vasen ihmisille,
keskellä oleva hevosille ja reunimmainen autoille. ;)

Hevosille tosiaan ruoat eteen ja sitten alettiin kuskata formuloita radalle. Osa viedään autolla ja osa talutetaan, jotta mahdollisimman monta saadaan heti aamusta treeniin. Radalla on kova härdelli, kun hevosia tuodaan ympäri aluetta autojen kanssa ja taluttaen. Hevosille äkkiä varusteet päälle, ratsastaja selkään ja radalle. Jokaiselle hevoselle on oma treenisuunnitelmansa joka päivälle, joten ei kukaan siellä mitenkään päättömästi vetele menemään. Treenin jälkeen hevoselta varusteet pois, pesulle, loimi päälle ja autolla/taluttaen tallille. Kyllä siinä muutama tunti menee, kun joka aamu meiltäkin lähtee se parisenkymmentä hevosta radalle. ;) Sinä aikana kun minä, Maria, Damien ja työntekijä-jonka-nimeä-en-muista häärittiin hevosten kanssa, Sharon oli siivonnut boksit ja jaoin hevosille oljet, kun viimein oli kaikki saatu takaisin talliin. Kahdeksan maissa oli hommat valmiit ja Maria heitti meikäläisen takaisin kämpille.

Ekan työpäivän jälkeen todella hyvä fiilis! Vähän jännityksellä odotin, että millainen paikka tuo mahtaa olla ja lennänkö heti ensimmäisen päivän jälkeen pihalle, kun kuulin etukäteen, että Damian ei ole työnantajana mitenkään helpoimmasta päästä ja jos ei homma toimi, saa etsiä töitä muualta. Yllätyin kyllä todella positiivisesti, sillä työpaikka ja ihmiset mukavia, sekä hevoset persoonallisia ja päivän päätteeksi sain vielä positiivista palautetta!

Ascot. Ja vasemmanpuoleinen liikenne.

Varmaan myös juuri tuon hektisyyden takia tästä tykkään, kun en luonteeltani ole mikään ”vietän työpäiväni hengaamalla” -tyyppi. Hevoset todella herkkiä, mutta ainakin jokainen karvakorva minkä tänään tapasin oli järjellä varustettu fiksu olento. Nuoria ovat kaikki, mutta huomaa kyllä mikä ero näissä on Suomen nuoriin verrattuna. Hevosia käsitellään paljon ja ne saavat päivittäin purkaa hurjan määrän energiaa → kunnioittavat ihmistä ja ovat mukavia käsitellä, eikä kukaan tänään radan varikolla sen enempää stepannut, riehunut, näykkinyt tms. kun laitettiin odottamaan varustamista/pesua. Kyllähän täälläkin niitä riekkujia on, mutta tänään ei osunut meikäläisen kohdalle yhtään. Aamulla kun pimeällä talutetaan radalle saattavat kyttäillä tai pöristä, mutta ei mitään merkkiä siitä, että kukaan olisi ruvennut jyräilemään.

Eihän täällä mitään hevosta sen enempää puunailla ja aika liukuhihna-toimintaa nuo aamurutiinitkin ovat, mutta ei se näytä näitä haittaavan. Ihan yhtä elämäniloisia ja pirteitä nämä ovat kuin Suomen pumpuliinkäärityt mammanmussukat, eikä mitään pystyynkuolleita tai stressiin räjähtäviä ongelmahevosia, kuten moni laukkaurheilusta mitään tietämätön luulee. Tottakai täälläkin varmaan on paikkoja ja paikkoja, mutta aamullakin näin muutaman sataa hevosta hoitajineen ja treenaajineen, eikä ollut mitään, mikä olisi pistänyt silmään.

Ymmärrän kyllä täysin, kun sanottiin, että mikään suojatyöpaikka tämä ei ole. Kysyä saa ja kaikkea ei voi tietää, mutta ihan tyhmänä seisoskelemalla täällä ei pitkälle pääse. Työntekijöiden vaihtuvuus voi olla suurtakin ja koska tekijöitä on, seisoskelijoita ei kauaa katsella, vaan ulos kyllä laitetaan jos ei homma toimi. Tärkeintä on oma asenne. Positiivinen mieli, hyvä kunto ja reippaus helpottavat elämää paljon. :)

Teen täältä vielä "Kootut liikennemerkit" -kansion ;)

No, koska kello oli tosiaan vasta vähän yli kahdeksan kun pääsin töistä, päätettiin lähteä Tonin ja Villen kanssa käymään Perthin keskustassa. Todella mukava kaupunki ja halvalla saa vaikka mitä, kunhan käy oikeissa paikoissa. Jottei nuo pihapuissa keikkuvat papukaijat veisi fiilistä koto-Suomesta kokonaan pois, kaduilta löytyy myös lokkeja ja puluja. On muuten ihan uskomaton fiilis istuskella pihalla ja katsella kun nuo palmuja muistuttavat puut heiluvat lämpimässä tuulessa ja latvassa rääkyy punakirjava papukaija. Sellainen, mitä meillä kotona on lemmikkiliikkeet puolillaan. Niin ja täällä on vielä kaikenlisäksi talvi lopuillaan eikä tietoakaan rännästä tai loskasta. Vettä sataa ja iltaisin on viileä, mutta se on pieni murhe kun muistelee sitä Suomen maalis-huhtikuuta. ;)

Joo, taisin taas vähän eksyä aiheesta. Mutta kuitenkin. Shoppailtiin aikamme ja lähdettiin sitten bussilla takaisin kohti Ascottia. Siinä sitten vähän sählättiin bussien kanssa, kun päädyttiin loppuviimeksi jonnekin aivan muualle. No, sitten vaan tassua tassun eteen ja kävellen kotiin. Tuli sitten matkalla vähän katseltua maisemia ja muutaman kuvankin nappasin puhelimella. Itsellä ilta vapaa, joten tässä vois sitten vaikka lähteä vähän kiertelemään vielä paikkoja tai katsomaan vaikka Belmontin laukkakisoja.

I just love this place so don't wait me home anymore. ;)

H

Pilveen!

No panic, ulkoasu muuttuu vielä. Kunhan nyt jonnekin saan ensihätiin purettua sanaista arkkuani.

Hetki vielä Hki-Vantaa kentällä ennen koneeseen nousua. Ensin suuntana Milano, sitten Dubai ja huomenna Perth, Australia. Eilinen meni kertakaikkisen loistavasti! Satuin taas aivan sattumalta tutustumaan edellispäivänä Juhoon ja lyhyen keskustelun jälkeen tajuttiin, että molemmat ovat menossa Helsinkiin. Aamu kuuden bussi Helsinkiin vaihtui rentoon autokyytiin Juhon, Mirkon ja Heidin kanssa ja matkaan lähdettiin tuossa vähän ennen puolta päivää. Heräsin tuntia ennen ja pakkasin siinä sitten tavarani poikien tyköä, että jos joku epäilee ettei vuoden tarpeita voi pakata 20 minuutissa vielä aamulla ennen lähtöä, niin on pahasti väärässä! Okei, jäihän multa se makuupussi, kameran laturi ja piuha että saan kuvat koneelle. But anyway...! Ja Juholle hyvää matkaa Dubaihin, muista häät kolmen viikon päästä! :)

Helsingissä tapasin vielä Nannan ja Merin ja molempien kanssa oli aivan ihana vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Ilta meni leppoisasti ja sänkyyn tipahdin välittömästi kun mahdollisuus tuli. Sainko nukuttua? Ei mitään ongelmaa. Aamulla yritin vielä torkuttaa herätyskelloa (05.00) huonolla tuloksella, ei oikein antanut enää aikataulu periksi.

Lentokentällä oli vastassa erittäin positiivinen yllätys. Ensimmäinen ihminen, joka sisällä tuli vastaan oli juuri Portugalista palannut Rui, joka oli myöhästynyt Rauman bussista kun kone oli ollut myöhässä. Siinä sitten meni hetki leppoisasti jutellen ja hengaillen, kerrankin olin ajoissa jossain eikä ollut kiire minnekään. Laukut ei tietenkään mennyt ekalla läpivalaisulla läpi, niin kuin mun normaaliin matkustamiseen kuuluu. Eihän sieltä mitään löytynyt, vaikka kuinka penkoivat ja taisivat sen neljä kertaa valaista uudelleen. Kuppi kahvia naamaan ja venailemaan portille nro. 19 italiaanojen seuraan.

Että morjes! Tää tyttö lähtee NYT! ;)

H