Finally!

No niin, nyt on sitten vihdoin ja viimein rantauduttu Australiaan pitkän odotuksen jälkeen. Ja voin sanoa, että odotus on kannattanut!

Peruspöpelikköä tienvarresta

Matka oli pitkä, mutta siitäkin selvittiin ilman pahempia ongelmia. Ihme ja kumma, kun mulle nyt tunnetusti sattuu aina vähän kaikennäköistä. Edellisen blogitekstin takia meinasin tosin myöhästyä ensimmäiseltä lennolta, kun odotin väärän portin edessä ja ihmettelin, miksei koneeseen jo pääse kun lähtöön enää 15 minuuttia. No, selvis sekin hyvin nopeasti kun tajusin odottavani Pariisiin menevän koneen portilla ja äkkiä kauhealla kiireellä etsimään se oikea.

Milano ei ollut meikäläisen paikka ollenkaan. Liian monimutkainen kenttä, liian vähän englantia puhuvia virkailijoita ja paljon ei-niin-asiakaspalvelu -henkisiä ihmisiä. Esimerkiksi kentältä ulospääsyyn meni tunti (lue poispääsytien etsimiseen) ja toinen tunti meni sitten takaisin pääsemiseen. Fiilis parantui huimasti, kun pääsin Dubaihin menevään koneeseen. Jos joku on joskus tulossa tännepäin tai ihan minne tahansa, niin en voi kuin suositella Emirates-lentoyhtiötä! Aivan loistavaa palvelua ja mukavat lennot kaikinpuolin. Sen kun heitti leffan päälle ja alkoi ottaa torkkua. Dubai oli myös kenttänä huomattavasti Milanoa mukavampi. No olihan siihen laitettu rahaakin, mutta kaikinpuolin selkeämpi ja asiakaspalveluhenkisempi. Jatkoin hymyilemistä, kun nousin vielä toiseen Emiratesin koneeseen.

Home sweet home

Noh, kymmenen tunnin lento alkoi sitten jo vähän tökkiä. Molemmissa Emiratesin koneissa rivissä oli kymmenen penkkiä, jotka oli jaettu siten, että reunoissa kolme, keskellä neljä ja näiden välissä käytävät. Ensimmäisellä lennolla istuin neljännen penkin päässä, joten käytävälle oli esteetön pääsy, toisella puolella käytävä ja toisella ei ketään. Eli tilaa oli. No, Dubai-Perth välin istuin kolmen penkissä keskellä ja toisella puolella sitten vielä -öh- vähän kookkaampi herrasmies. Voin sanoa että kuuden tunnin jälkeen meinasi iskeä pieni ahdistuspaniikki, kun selkää alkoi särkeä ja milliäkään ei voinut liikkua. Ja jaloissa tietenkin vielä pari laukkua. Ei auttanut kuin ojentaa käsi näytölle, laittaa uusi leffa pyörimään ja toivoa että kohta taas nukahtaisi.

Puoli seitsemän maissa pääsin vihdoin Perthin lentokentältä ulos ja bongasin Mervin. Ei keritty autossa montaa sanaa vaihtaa, kun Mervi ilmoitti että heti huomenna tarvis aloittaa hommat Damianilla. Ja hyvä näin, mielelläni minä töihin menin samantien, niin ei tyhjänpanttina tarvinnut asunnossa pyöriä kun muut oli töissä. :) Siinä illalla sitten hetki vielä juteltiin Tonin, Marian ja Villen kanssa ja kahdeksan jälkeen taju pois.

Rauman Kanaalille haastaja?

Aamulla kello sitten soi 2:50. Oli pitkästä aikaa erittäin helppo herätä, varmaan joku uuden odotus oli sisäisesti tsemppinä. Lämpimän makuupussin sisältä oli hivenen raskasta kaivautua ulos, sisällä kun ei ollut kovinkaan lämmin. Tämä asuntohan ei siis ole mikään luksus-kämppä, mutta mökkeilyhenkiselle suomalaiselle -jolle makuupussi ja villasukat eivät ole vieraita- ihan mukava kommuuniasunto. (Btw. Jarnolle tiedoksi, ettei näihin ikkunoihin paljoa eristysnauhaa laitella. Yksilasiset ikkunat, joissa alumiinikarmit.) Työvaatteet päälle ja tallustamaan kohti Damianin tallia 3:17.

Vastassa oli todella hieno talli ja reilu parikymmentä täysveristä hörisemässä aamuruokia, kun valot laitettiin päälle. Talleissa on täällä Suomeen verrattuna se ero, että monet ovat ns. avotalleja, eli yksinkertaistettuna siten että on karsinat ja käytävä ja niiden päällä katto, eli seinä ei jatku ylös asti. Esimerkiksi tuossa Damianin tallissa ei ole lainkaan etuseinää/ovea, vaan se on etuosasta täysin auki. Karsinat ovat hulppean kokoisia, joten missään postimerkeissä ei hevoset seiso ja näkevät sitten vielä pihalle karsinan perältä, kun seinä loppuu.

Kotikatu. Huomatkaa kolme kaistaa, vasen ihmisille,
keskellä oleva hevosille ja reunimmainen autoille. ;)

Hevosille tosiaan ruoat eteen ja sitten alettiin kuskata formuloita radalle. Osa viedään autolla ja osa talutetaan, jotta mahdollisimman monta saadaan heti aamusta treeniin. Radalla on kova härdelli, kun hevosia tuodaan ympäri aluetta autojen kanssa ja taluttaen. Hevosille äkkiä varusteet päälle, ratsastaja selkään ja radalle. Jokaiselle hevoselle on oma treenisuunnitelmansa joka päivälle, joten ei kukaan siellä mitenkään päättömästi vetele menemään. Treenin jälkeen hevoselta varusteet pois, pesulle, loimi päälle ja autolla/taluttaen tallille. Kyllä siinä muutama tunti menee, kun joka aamu meiltäkin lähtee se parisenkymmentä hevosta radalle. ;) Sinä aikana kun minä, Maria, Damien ja työntekijä-jonka-nimeä-en-muista häärittiin hevosten kanssa, Sharon oli siivonnut boksit ja jaoin hevosille oljet, kun viimein oli kaikki saatu takaisin talliin. Kahdeksan maissa oli hommat valmiit ja Maria heitti meikäläisen takaisin kämpille.

Ekan työpäivän jälkeen todella hyvä fiilis! Vähän jännityksellä odotin, että millainen paikka tuo mahtaa olla ja lennänkö heti ensimmäisen päivän jälkeen pihalle, kun kuulin etukäteen, että Damian ei ole työnantajana mitenkään helpoimmasta päästä ja jos ei homma toimi, saa etsiä töitä muualta. Yllätyin kyllä todella positiivisesti, sillä työpaikka ja ihmiset mukavia, sekä hevoset persoonallisia ja päivän päätteeksi sain vielä positiivista palautetta!

Ascot. Ja vasemmanpuoleinen liikenne.

Varmaan myös juuri tuon hektisyyden takia tästä tykkään, kun en luonteeltani ole mikään ”vietän työpäiväni hengaamalla” -tyyppi. Hevoset todella herkkiä, mutta ainakin jokainen karvakorva minkä tänään tapasin oli järjellä varustettu fiksu olento. Nuoria ovat kaikki, mutta huomaa kyllä mikä ero näissä on Suomen nuoriin verrattuna. Hevosia käsitellään paljon ja ne saavat päivittäin purkaa hurjan määrän energiaa → kunnioittavat ihmistä ja ovat mukavia käsitellä, eikä kukaan tänään radan varikolla sen enempää stepannut, riehunut, näykkinyt tms. kun laitettiin odottamaan varustamista/pesua. Kyllähän täälläkin niitä riekkujia on, mutta tänään ei osunut meikäläisen kohdalle yhtään. Aamulla kun pimeällä talutetaan radalle saattavat kyttäillä tai pöristä, mutta ei mitään merkkiä siitä, että kukaan olisi ruvennut jyräilemään.

Eihän täällä mitään hevosta sen enempää puunailla ja aika liukuhihna-toimintaa nuo aamurutiinitkin ovat, mutta ei se näytä näitä haittaavan. Ihan yhtä elämäniloisia ja pirteitä nämä ovat kuin Suomen pumpuliinkäärityt mammanmussukat, eikä mitään pystyynkuolleita tai stressiin räjähtäviä ongelmahevosia, kuten moni laukkaurheilusta mitään tietämätön luulee. Tottakai täälläkin varmaan on paikkoja ja paikkoja, mutta aamullakin näin muutaman sataa hevosta hoitajineen ja treenaajineen, eikä ollut mitään, mikä olisi pistänyt silmään.

Ymmärrän kyllä täysin, kun sanottiin, että mikään suojatyöpaikka tämä ei ole. Kysyä saa ja kaikkea ei voi tietää, mutta ihan tyhmänä seisoskelemalla täällä ei pitkälle pääse. Työntekijöiden vaihtuvuus voi olla suurtakin ja koska tekijöitä on, seisoskelijoita ei kauaa katsella, vaan ulos kyllä laitetaan jos ei homma toimi. Tärkeintä on oma asenne. Positiivinen mieli, hyvä kunto ja reippaus helpottavat elämää paljon. :)

Teen täältä vielä "Kootut liikennemerkit" -kansion ;)

No, koska kello oli tosiaan vasta vähän yli kahdeksan kun pääsin töistä, päätettiin lähteä Tonin ja Villen kanssa käymään Perthin keskustassa. Todella mukava kaupunki ja halvalla saa vaikka mitä, kunhan käy oikeissa paikoissa. Jottei nuo pihapuissa keikkuvat papukaijat veisi fiilistä koto-Suomesta kokonaan pois, kaduilta löytyy myös lokkeja ja puluja. On muuten ihan uskomaton fiilis istuskella pihalla ja katsella kun nuo palmuja muistuttavat puut heiluvat lämpimässä tuulessa ja latvassa rääkyy punakirjava papukaija. Sellainen, mitä meillä kotona on lemmikkiliikkeet puolillaan. Niin ja täällä on vielä kaikenlisäksi talvi lopuillaan eikä tietoakaan rännästä tai loskasta. Vettä sataa ja iltaisin on viileä, mutta se on pieni murhe kun muistelee sitä Suomen maalis-huhtikuuta. ;)

Joo, taisin taas vähän eksyä aiheesta. Mutta kuitenkin. Shoppailtiin aikamme ja lähdettiin sitten bussilla takaisin kohti Ascottia. Siinä sitten vähän sählättiin bussien kanssa, kun päädyttiin loppuviimeksi jonnekin aivan muualle. No, sitten vaan tassua tassun eteen ja kävellen kotiin. Tuli sitten matkalla vähän katseltua maisemia ja muutaman kuvankin nappasin puhelimella. Itsellä ilta vapaa, joten tässä vois sitten vaikka lähteä vähän kiertelemään vielä paikkoja tai katsomaan vaikka Belmontin laukkakisoja.

I just love this place so don't wait me home anymore. ;)

H